Perjantai 5.12.2013 Jenni Helenius Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Nuorten huoli muiden alkoholinkäytöstä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetissä nuoret pohtivat, miten suhtautua missäkin tilanteessa muiden alkoholinkäyttöön. Monet keskustelupalstalle nimettöminä kirjoittaneet nuoret ovat huolissaan muiden ihmisten alkoholinkäytöstä. Sivustolla on myös kysytty, aiheuttaako jonkun läheisen alkoholinkäyttö mielipahaa, huolta, pelkoa tai muuta vastaavaa?
Puolet vastanneista nuorista oli ollut ainakin joskus huolissaan jonkun läheisensä alkoholinkäytöstä. Keskustelupalstalla moni kirjoittaja pohti haittoja, joita hänen vanhempansa alkoholinkäyttö aiheuttaa perheen arkielämässä. Huolitekstit olivat samantyyppisiä, joita näkee myös muun muassa A-klinikkasäätiön Varjomaailma-sivustolla.

”Vanhempani ovat eronneet ja heidän kummankin alkoholin käyttö heijastuu minuun. Isäni juo päivittäin. Kun isä on humalassa, hän ei tee pahaa minulle. Minua hävettää tuoda ystäviä isän luo. Minua huolettaa myös, jos se tekee itselleen jotain, kerran on soittanut ja uhannut tappaa itsensä. Tiedän että hänen alkoholin käyttöön en voi vaikuttaa. Äiti ei juo yhtä useasti, eikä alkoholi ole hänen ongelmansa. Kun äiti juo, hän juo itsensä se verran känniin että hänellä on pokkaa huutaa minulle kaiken pilaamisesta. Äitin huuto kohdistuu aina minuun, koska ei ole muita keille purkaa pahaa oloa. Olen yrittänyt sanoa äidille alkoholin käytöstä, mutta hän väittää juovansa kohtuudella. Miten saisin äitin tajuamaan käytöksensä?!”

Muut nuoret neuvoivat edellä olevan tekstin kirjoittajaa ottamaan asian vielä uudestaan puheeksi vanhempien kanssa ja lähtemään kotoa muualle, kun vanhemmat juovat.  Tai kertomaan tutulle aikuiselle tai vaikka terveydenhoitajalle.  Nämä keinot kuvaavat sitä, miten vaikea nuoren on muuttaa itse tilannetta. Hän joutuu miettimään, miten sopeutua tai miten päästä pois.  Valitettavan usein alaikäiset joutuvat kontrolloimaan omien vanhempiensa juomista, vaikka sen ei tietenkään pitäisi olla nuoren tehtävä. Runsaan juomisen haitat kohdistuvat monin tavoin myös siihen perheenjäseneen, joka joutuu kontrolloimaan toisen juomista tai ylipäänsä elämään jollain tasolla häiritsevän alkoholinkäytön keskellä, kuten joka neljäs nuori joutuu.

Miten lähellä oleva aikuinen voisi tukea nuorta? Pohdimme asiaa MLL:n Lasten ja Nuorten puhelimen päivystäjien kanssa He vastaavat ajoittain nuorten puheluihin, joissa huolena on vanhempien alkoholinkäyttö. Tässä muutamia ajatuksia:

  • Nuoren pitäisi saada olla nuori.  Itse asiassa lapsi. Tee nuorelle selväksi, että vanhemmasta huolehtiminen ei ole nuoren vastuulla, eikä nuori pysty ”parantamaan” vanhempaansa.
  • Nuori saattaa pohtia, eivätkö vanhemmat välitä hänestä, koska juovat.  Totea nuorelle, että varmasti välittävät, mutta eivät ehkä osaa osoittaa sitä.  Vanhemmilla on myös vastuu lapsestaan ja hänestä huolehtimisesta. Joskus vanhemmat saattavat tarvita ulkopuolisen aikuisen apua tähän.
  • Ole kiinnostunut lapsesta itsestään. Kysele, mitä hyviä asioita lapsen elämässä on: mistä asioista hän pitää, harrastaako jotain, onko kavereita, mikä asia koulussa on hyvin, onko joku paikka missä on turvallinen olo?  Mitä kiinnostavia tapahtumia odottaa lähitulevaisuudessa?
  • Kysy nuorelta, tarvitseeko hän sinua mukaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa – tai tarvittaessa sosiaalityöntekijän kanssa.

Jenni Helenius,
erityissuunnittelija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto


Lähteet
Itäpuisto, M. 2005.  Kokemuksia alkoholiongelmaisen vanhemman kanssa eletystä lapsuudesta. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124.
Nuortennetti. www.nuortennetti.fi
Raitasalo, K. 2008. Informal Social Control of Drinking. Finland in the Light of International Comparison. Research Report 172. Stakes.
Takala & Roine. 2013. Nuorten kokemuksia aikuisten alkoholinkäytöstä. Teoksessa Warpenius, Holmila & Tigerstedt 2013. Alkoholi- ja päihdehaitat läheisille, muille ihmisille ja yhteiskunnalle.  THL.

 

Lue lisää ›
Perjantai 29.11.2013 Suvianna Hakalehto-Wainio Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Ymmärrän, mutta en hyväksy

– Löysin kahdeksasluokkalaisen tyttäreni huoneesta pullon vodkaa. Hän sanoi, ettei tarvitse olla huolissaan, sillä hän osaa käyttää jo alkoholia eikä nauti sitä liikaa yhdellä kertaa.

– 15-vuotias poikani tuli bileistä kotiin vahvasti humaltuneena ja sammui sohvalle. Aamulla hän ihmetteli, miten saattoi olla niin kännissä, koska oli juonut vain kaksitoista olutta.

– Lukiolaispoikani nauttii huoneessaan kavereittensa kanssa olutta ennen kaupungille lähtöä, enkä tiedä, miten siihen suhtautuisin.

Kun ensimmäisen kerran huomaa jälkikasvunsa nauttineen alkoholia, mieleen nousee monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Mistä alkoholi on hankittu? Paljonko sitä on juotu? Missä ja kenen kanssa sitä on juotu? Onko kysymys vain yhdestä kerrasta vai onko alkoholia käytetty jo pitempään?

Äiti tai isä saattaa alkoholikokeilun paljastuttua tuntea itsensä huonoksi huoltajaksi. Mikä kasvatuksessa on mennyt vikaan? Toisaalta mieleen palaa oma nuoruus, johon saattaa sisältyä alkoholin maistelua. Vanhempien reaktiot lienevätkin jossain määrin yhteydessä heidän omaan historiaansa.

Miten sitten toimia, jos nuori tulee humalassa kotiin tai jos hän kertoo vanhemmilleen alkoholikäytöstään? Onko parempi suhtautua yksinomaan kielteisesti ja esimerkiksi rangaista nuorta? Vai olisiko parempi keskustella asian herättämistä tuntemuksista? Mitä seuraa jos en puutu asiaan? Miten selvitän, mistä nuori on saanut alkoholin?

Joka tapauksessa on tunnustettava tosiasiat: alkoholin vaaroista kertominen ei todennäköisesti estä nuorta kokeilemasta sitä. Suomessa kasvanut nuori näkee alkoholinkäyttöä kaikkialla, mikä onkin meille kasvattajille melkoinen haaste. Mielestäni on tärkeää, että vanhemmat näyttävät alkoholinkäytöstä kiinni jääneelle nuorelle selkeästi välittävänsä hänestä ja olevansa hänen tukenaan niissäkin tilanteissa, joita ei vanhempana voi hyväksyä. Vaikka alkoholikokeilut voi ymmärtää, alaikäisen huoltajan ei pidä niitä hyväksyä.

Vanhemmat keskustelevat melko harvoin keskenään omien lastensa alkoholinkäytöstä. Nuorten alkoholinkäyttö on Suomessa yhä jonkinlainen tabu. Kouluterveyskyselyssä vain puolet kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista nuorista vastasi, ettei käytä lainkaan alkoholia. Joka viikko alkoholia ilmoitti juovansa 4 % tytöistä ja 6 % pojista. Lukiolaisista hieman alle 30 % ei käytä alkoholia, viikoittain sitä juo 10 % pojista, 6 % tytöistä. Ammattioppilaitoksessa opiskelevista raittiita on 20 %. Viikoittaista käyttöä on 21 %:lla pojista ja 14 %:lla tytöistä.

Suuri osa nuorten vanhemmista on joutunut kohtaamaan alussa mainitun kaltaisia tilanteita, jotka ovat ystäväpiirini kokemuksia. Teini-ikäisten vanhemmat kaipaavat vertaistukea kohdatessaan nuorensa päihteidenkäyttöä. Ollaan rohkeita ja otetaan teinien alkoholinkäyttö puheeksi tuttavapiirissä. Näin saamme eväitä myös keskusteluihin lastemme kanssa.

Suvianna Hakalehto-Wainio
asiantuntijalakimies, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lue lisää ›
Perjantai 26.11.2013 Tuuli Pitkänen A-klinikkasäätiö

Onko sinulla lapsia?

Alkoholiongelmat ovat varsin yleisiä suomalaisissa perheissä. Lapsen kokemus vanhempien päihteidenkäytöstä ja sen ongelmallisuudesta voi poiketa paljon vanhempien omasta kokemuksesta. Ongelmakäyttöön liittyvistä asioista on helppo vaieta. Lapsi voi jäädä hyvin yksin omien kokemustensa kanssa.

Kynnys päihdehoitoon hakeutumiseen on korkea. Usein apua haetaan vasta kun päihteiden käyttö on aiheuttanut myös paljon muita ongelmia. Moni menee hoitoon lastensuojelutyöntekijöiden aloitteesta. Vanhempien hakiessa apua päihdeongelmaansa, tulisi lain mukaan selvittää myös lasten tilanne ja tarpeet.

Lapsen hoidon ja tuen tarve on selvitettävä ja lapselle on turvattava riittävä hoito ja tuki, kun lapsen vanhempi, huoltaja tai muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö saa päihdehuolto- tai mielenterveyspalveluja tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joiden aikana hänen kykynsä huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta arvioidaan heikentyneen. Terveydenhuoltolaki (1326/2011)

Todellisuudessa edes lasten olemassaoloa ei kaikissa päihdehoitopaikoissa selvitetä. Joko hoitohenkilökunta ei ole tietoinen ohjaavista laeista tai hoidossa halutaan keskittyä yksilön hoitamiseen. Erityisesti miesasiakkaiden kohdalla lapsista kysyminen on helppo ohittaa.

Mitä lapsen huomioon ottamisella aikuisille suunnatuissa palveluissa oikeastaan tarkoitetaan? Selvitimme 34 päihdehoidossa olleen pienten lasten vanhempien kokemuksia avun ja tuen tarpeista sekä perheiden ja hoitohenkilökunnan näkemyksiä palveluista. Kyselyt ja haastattelut toteutettiin osana laajempaa Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ja niiden johtaminen tutkimushanketta, jota johtaa THL:n tutkimusprofessori Marja-Leena Perälä. Hankkeesta on ilmestymässä raportti Yhteistoimintaan päihdepalveluissa.

Perherakenteiden monimuotoisuus

Palvelun tarjoajan ja asiakkaan välisen suhteen ja tiedon kulun kannalta olennaista on kartoittaa perheen kokonaistilanne. Siihen liittyy perherakenteen selvittäminen ja lasten puheeksi ottaminen. Haastateltujen päihdehoidossa olleiden pienten lasten vanhempien perherakenne oli usein monimutkainen. Moniin perheisiin kuului ydinperheen lisäksi lapsia, jotka asuivat muualla. Lapsista oli haastattelussa kysyttävä lapsikohtaisesti ja järjestelmällisesti, muuten moni olisi jättänyt mainitsematta muualla asuvat lapset.

Puolet lapsista asui vakinaisesti haastatellun vanhemman kanssa. Suurin osa lapsista oli lastensuojelun asiakkaita.

Kolmannes lapsista oli otettu huostaan.  Viidenneksellä lapsista ei ollut ollenkaan yhteyttä toiseen vanhempaansa ja joka kymmenennellä ei ollut yhteyttä haastateltuun. Huoltajien määrä vaihteli: biologisista vanhemmista toiset olivat luopuneet huoltajuudesta ja muutamilla lapsilla oli vanhempien lisäksi huoltajina parikin isovanhempaa.

Hankalat suhteet lapsen toiseen vanhempaan vaikuttivat siihen, että lapsi olisi jätetty mainitsematta, mikäli hänestä ei olisi erikseen kysytty. Esimerkiksi kahdesti eronnut mies kertoi lastensa asuvan äitiensä luona. Toisesta tyttärestään hän ei ole kuullut vuosiin mitään. Haastateltu ei halunnut olla lapsen äidin kanssa missään tekemisissä, mutta sanoi, jos lapsi myöhemmin ottaa itse yhteyttä, niin sitten olen halukas olemaan taas isä.

Perhetilanteen järjestelmällinen selvittäminen ei näkynyt hoitokirjauksista. Erityisesti miesten kohdalla hoitotiedoista löytyi niukasti mainintoja lapsista. Esimerkiksi monilapsisen isän lapsista ei ollut kirjattu mitään, ei edes sitä, että kouluikäinen lapsi oli kuollut kuukautta ennen laitoshoitojaksoa.

Lapset eivät ole menneisyyttä

Ydinperheen lisäksi on tärkeä ottaa huomioon, että tukea saattavat tarvita myös puolison lapset jotka vierailevat säännöllisesti uusperheessä, jossa on päihdeongelmia.  Myös lapset, jotka eivät vakituisesti asu päihdeongelmaisen vanhempansa luona, joutuvat kohtaamaan päihdeongelmaan liittyviä kysymyksiä tavatessaan vanhempiaan tai miettiessään miksi vanhemmat eivät pidä häneen yhteyttä tai miksi ”isä taas petti lupauksensa”.

Palveluntarjoajat saattavat kokea lapsista kysymisen hankalana, koska he pitävät sitä henkilökohtaisten asioiden urkkimisena tai koska he haluavat karttaa aikaa vievien, vaikeiden asioiden käsittelyä. Lapset eivät ole samanlaista menneisyyttä kuten ehkä ex-puolisot. Biologiset vanhemmat ovat lapselle ainutkertaisia riippumatta huoltajuus- ja asumisjärjestelyistä. Monille lapsille yhteyden säilyminen vanhempiin on todella tärkeää.

Lapsiin liittyy monilla vanhemmilla kipeitä asioita, joista on tärkeä voida puhua toisen aikuisen kanssa. Kun aikuinen on prosessoinut omia ajatuksiaan ja tunteitaan, hän voi saada voimaa ja taitoa keskustella päihdeongelmasta myös omassa lähipiirissään. Syyllisyys varjostaa monia vanhempia, joten positiivisten asioiden valottaminen ja vahvistaminen on olennaisen tärkeää.

Lasten huomioon ottamisessa ensimmäinen askel on kysyä, montako lasta perheessä kaikkiaan on ja mikä on heidän elämäntilanteensa. Päihdehoidossa vanhempia voidaan rohkaista ja tukea pitämään yhteyttä lapsiinsa sekä auttaa vanhempaa ymmärtämään lapsen näkökulmaa. Lapsen puheeksi ottamisesta on materiaalia mm. Kasvun kumppanit nettisivustolla.

Huolia ja tuen tarpeita

Haastatellut olivat viimeisen vuoden aikana kokeneet huolta erityisesti omasta jaksamisesta, syyllisyyden tunteista ja taloudellisista vaikeuksista. Seuraavaksi yleisimmät huolet liittyivät parisuhteeseen sekä yksinäisyyteen tai vastuunkantamiseen yksin vanhempana. Lasta koskevista huolista yleisimpiä olivat huolet lapsen tunne-elämästä, fyysisestä terveydestä ja sosiaalisista suhteista.

Puolet haastatelluista kertoi lapsen ja perheen asioissa tarvittavan haastattelun aikoihin enemmän apua. Vastaukset olivat konkreettisia ja jakaantuivat monille elämän alueille. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että täytyi olla aikaa itselle saada oma elämä kuntoon. Muita avuntarpeita olivat mm. keskusteluapu itselle, valvojan tarve tapaamisiin, apu irtiottoon ex-puolisosta, apu lasten isäsuhteen tukemiseen, tuki lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa, tieto omista oikeuksista suhteessa lapseen ja se, että puolisot pääsivät hoitoon yhtä aikaa.

Kaksi kolmannesta haastatelluista vanhemmista pystyi nimeämään ajankohdan, jolloin perhe olisi tarvinnut enemmän tukea kuin oli saanut.  Avun tarvetta oli koettu erityisesti silloin kun lapsi oli pieni. Väliaikaisesta lastenhoitoavusta olisi hyödytty monessa perheessä. Haastatellut toivat esille kotiavun tarpeen, jotta vanhemmat olisivat jaksaneet paremmin ja muutamassa perheessä lapsenhoitoon olisi tarvittu nopeasti apua kun äiti sairastui. Lisäksi kaivattiin taloudellista tukea sekä apua avioeron aikaan.  Useat esittivät toiveen, että omaan tai puolison päihteiden käyttöön olisi puututtu aikaisemmin. Lisäksi muutama henkilö korosti sitä, että hoitoon tulisi päästä nopeammin.

Haastatellut kritisoivat kovasti peruspalvelutyöntekijöiden sekä lapsiperheiden palveluissa toimivien työntekijöiden päihdeongelmia koskevan tiedon tasoa. Muina kehittämiskohteina he esittivät mm. päihdehoitopaikkojen ja lastenhoitopalvelujen lisäämisen sekä kriisiapujärjestelmän parantamisen. Lisäksi toivottiin perheen hoitamista ja tukemista kokonaisena sekä tasa-arvoiseen kohteluun panostamista. Erityisesti pikkulapsiaika ja avioero tuotiin esille kohtina, jolloin voimakkaampi tuki olisi saattanut estää suuremman kriisin. Tukiverkoston purkaminen hoitojakson jälkeen todettiin kriittiseksi kohdaksi, mihin uusia jälkihoidon tukimuotoja ehdotettiin kehitettäväksi.

Vanhemmuutta voidaan tukea

Mitä lasten huomioon ottamisella aikuisten palveluissa sitten oikeastaan tarkoitetaan? Kuntien rahat ovat tiukalla ja päihdeongelmiin on yhä vaikeampi saada apua. Joissakin perheissä ongelmat ovat suuria ja monimuotoisia jatkuen sukupolvelta toiselle. Synkkyyden sijaan on kuitenkin nähtävä, että päihdehoidon avulla pystytään monien kohdalla parantamaan elämän laatua ja helpottamaan tilannetta. Yksilöiden kohdalla helpotusta voi löytyä pieninä askelina. Lasten huomioon ottamisessa ensimmäinen askel on puheeksi ottaminen sekä eri osapuolten mahdollisuus avoimeen ja luottamukselliseen keskusteluun. Tämä voidaan toteuttaa yhteistyössä aikuisten ja lasten palvelujen järjestäjien kanssa.


Tuuli Pitkänen
Vanhempi tutkija, A-klinikkasäätiö

Lue lisää ›
Perjantai 22.11.2013 Camilla Heikkilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Juhlien aikaan

Lasten seurassa -ohjelman tavoite on herättää aikuisia miettimään, miltä alkoholinkäyttö näyttää lasten silmin. Tarkkaavaisuuteen on varmaan syytä vuoden jokaisena päivänä, mutta näin juhlapyhien alla on erityisesti hyvä miettiä omia tottumuksiaan ja perinteitään.

Tässä vaiheessa vuotta sähköpostiin tipahtelee pikkujoulukutsuja. Lastenhoito järjestetään, ja äiti ja isä pääsevät viettämään hetkeksi aikuisten aikaa. Pikkujoulut ovat aikuisten juhlat, ja alkoholia nautitaan poissa lasten silmistä.

Kaikki hyvin?

Vaikka lapset eivät itse pikkujouluissa olekaan läsnä, on hyvä huomata, että ne voivat kiinnostaa lapsiakin. Vanhemmat luovat käyttäytymisellään ja puheillaan mielikuvan aikuisten juhlimisesta. Lähteekö äiti illanviettoon käsilaukku kilisten? Pullottaako isän povitaskusta taskumatti? Puhutaanko alkoholista innostuneeseen ja myönteiseen sävyyn?

Ja entä seuraava päivä? Ovatko vanhemmat seuraavana päivänä toimintakykyisiä, turvallisia aikuisia? Mitä, jos vain toinen on? Miten lapselle selitetään, että äiti tai isä on nyt vähän huonovointinen ja väsynyt, mutta huomenna taas kunnossa?

Pikkujoulukausi huipentuu jouluun. Mitä kaikkea kuuluu joulupöytään? Kinkkua, silliä, rosollia, lanttulaatikkoa... punaviiniä, konjakkia, kenties jopa snapsi sillin kanssa. Aikaisemmin suomalaisten jouluperinteisiin kuului kotikalja tai joissakin perheissä myös sahti. Nyt yhä useammassa joulupöydässä nautitaan viiniä ruoan kanssa ja kahvin kanssa konjakkia. Siitäkin huolimatta, että joulua vietetään lasten seurassa.

Jos pikkujoulu on aikuisten juhla, joulu on lasten. Siinä vaiheessa kun suvun joulupöytään liittyy lapsia, on hyvä miettiä, kuuluuko joulupöytään ylipäänsä alkoholia. Ja jos kuuluu, niin missä määrin. Nyt joku ajattelee, että eihän me nyt kännejä jouluna oteta vaan nautitaan kohtuudella – kai jokainen voi juoda sivistyneesti viiniä ruoan kanssa. Se, mikä on aikuisten mielestä sivistynyttä ja kohtuullista, voi lapsesta kuitenkin olla jotain aivan muuta. Jouluilo voi vaihtua ihmetykseen ja jännitykseen, jopa pelkoon.

Sivistyneitä ihmisiä kun olemme, ymmärrämme, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Osaamme nähdä asiat toisen ihmisen näkökulmasta ja asettaa omat toiveet ja mieltymykset hetkeksi sivuun. Aika, jolloin joulua vietetään pienten lasten kanssa, on lyhyt.

Yllättävän pian lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja perhe voi nauttia yhdessä viinilasillinen joulupöydässä. Sivistyneesti.

Camilla Heikkilä
tiedottaja, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lue lisää ›
Perjantai 7.11.2013 Hanna Sellergren Ensi- ja turvakotien liitto

Perheen yhteiset hyvät muistot ovat huonoja tärkeämpiä

Istun ryhmässä äitien kanssa, joilla on taustassaan ongelmallista päihteidenkäyttöä. Me emme kuitenkaan ole kokoontuneet puhumaan päihteistä. Puhumme vanhemmuudesta, lapsista, omasta lapsuudestamme ja opiskelemme yhdessä ICDP-ohjelman mukaista Kannustavaa vuorovaikutusta. 

Miten tukea vanhempaa, jolla on taustassaan ongelmallista päihteidenkäyttöä? Hoidetaanko ensin päihdeongelmaa ja sitten keskitytään vanhemmuuden kysymyksiin? Vai olisiko hyvä tehdä molempia samaan aikaan? Voiko lapsi odottaa? 

Kannustavan vuorovaikutuksen vanhempainryhmiä käytetään ympäri maailmaan vanhemmuuden ja myönteisen vuorovaikutuksen tukemiseksi. Omassa projektissamme olemme ohjanneet ryhmiä vanhemmille, joilla on ongelmia päihteidenkäyttöön liittyen.

Ryhmiemme vanhemmat ovat pitäneet tärkeänä, että he ovat olleet ryhmissä vanhemmuutensa takia, eivätkä ongelmansa takia. He eivät ole tulleet ryhmään päihde-etuliitteellä varustettuina, päihdeäiteinä tai isinä, vaan lapsellensa tärkeänä aikuisena.  Oman merkityksellisyyden vahvistumisen myötä vahvistuu myös halu olla päihteittä ja samanaikaisesti tapahtuu kaksi asiaa. 

”Koska näen, että olen tärkeä lapselleni, haluan olla päihteittä. Ja kun olen päihteittä, pystyn olemaan läsnä olevampi ja luotettavampi vanhempi.”

Ryhmissä on jaettu myös tietoa liittyen vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen. Miten näyttää lapselle, että hän on vanhemmalleen tärkeä? Mikä merkitys on yhteisillä leikkihetkillä, yhteisellä tekemisellä ja yhteisellä kiinnostumisella asioista ja ympäristöstä? Miten auttaa lasta uusissa tilanteissa, miten asettaa myönteisellä tavalla rajoja? Vanhemmat ovat olleet erittäin valmiita ottamaan tietoa vastaan, keskustelemaan siitä ja jakamaan omia kokemuksiaan. Parhaimmillaan ryhmissä toteutuu osallisuus ja vertaisuus. Vanhempi ottaa vastaan samaan tietoa ja osaamista, mitä jaetaan myös ammattilaisille. Päihdeongelmainen on tottunut kohtaamaan elämässään epäkunnioittavaa kohtelua ja palvelua. Vanhempien saama huono kohtelu satuttaa myös lasta ja vaikuttaa hänen minäkuvaansa. 

Ryhmissä pyritään olemaan tasa-arvoisia: olemme kaikki vertaisia ja kannamme mukanamme omaa kokemusasiantuntijuuttamme. Myös meillä ammattilaisilla on omat kipeät kohtamme ja kokemuksemme, jotka vaikuttavat tapaamme toimia niin kotona kuin työelämässäkin.

Arvostava ja kunnioittava kohtaaminen kulkee ketjussa
Vanhempien kunnioittava ja arvostava kohtaaminen on tärkeää. Jotta osaamme itse kohdella toisia hyvin, tulee meillä itsellä olla kokemuksia hyvistä kohtaamisista. Kun vanhempi saa kokemuksia siitä, että häntä arvostetaan ja että hän merkityksellinen, hän saapuu lastensa luokse vahvistuneena ja se heijastuu hänen tapaansa olla lapsen kanssa. 

”Minä olen arvokas, myös lapseni on arvokas ja haluan kohdella häntä sen mukaisesti”.  

Lapsen kunnioittava kohtaaminen on ajatuksena aika uusi. Se pitää sisällään kyvyn ajatella, miltä toisesta tuntuu. Miltä lapsesta tuntuu vanhemman päihtymys tai miltä tuntuu krapulainen vanhempi? Entä poissaoleva, työasioihin tai läppäriinsä keskittynyt vanhempi?

Vanhemmilla, joilla on ongelmia liittyen päihteiden käyttöön, on takanaan monia vaikeita kokemuksia ja monenlaisia syyllisyydentunteita siitä, mille he päihteitä käyttäessään ovat altistaneet lapsensa. Näitä asioita ei ryhmissä tarvitse korostaa, mutta ei myöskään lakaista maton alle. Turvallisessa ryhmässä ne nousevat keskusteluun muiden teemojen rinnalle.  

Perheiden hyvät yhteiset kokemukset ovat kuitenkin vaikeita kokemuksia ja muistoja tärkeämpiä. Ne ovat rakennuspalikoita, jotka lisäävät vanhempien voimavaroja ja sitä kautta lasten hyvinvointia. Ne ovat myös kokemuksia, joita vanhemmat haluavat jatkaa ja vahvistaa lastensa kanssa.

”Lapsella on oikeus olla arvostettu ja erilainen. Kaikilla lapsilla on täysi ja sama ihmisarvo, lapsen tai hänen perheensä taustasta riippumatta.” (Lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 2.) 

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11.

http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/lapsikeskeinen-paihdetyon-kehitt/
http://www.icdp.info/

Hanna Sellergren
projektipäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto

Lue lisää ›
Perjantai 26.10.2013 Jaana Markkula Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Myönteisiä virtauksia nuorten alkoholin käytössä – nytkö huomio toisaalle?

Julkisuudessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista saa usein kielteisen kuvan, sillä pahoinvointi myy ja pahoinvointi herättää. Syyskuun puolessavälissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportoidessa Kouluterveyskyselyn tuloksista sävy oli kuitenkin toinen.

Yksi myönteisesti uutisoiduista asioista liittyi nuorten alkoholin käyttöön. Edelleen aiempaa harvempi juo itsensä humalaan, ja huomattavasti edellistä tutkimuskertaa suurempi osa nuorista ilmoittaa olevansa raitis. Sama kehitys näkyy niin yläkoululaisilla kuin lukiolaisilla ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoillakin: yläkoululaisista joka toinen, lukiolaisista useampi kuin joka neljäs ja ammattiin opiskelevista reilu kuudennes ilmoittaa, ettei käytä alkoholia.

Samalla spekulointi tärkeimmistä syistä muutoksen takana alkoi. Tämän keskustelun jälkimainingeissa esitettiin epäilyksiä, ovatko suunnitteilla olevat alkoholin saatavuuden kiristykset tarpeellisia. Liian vähäiselle huomiolle jäi, mitä kaikkea alkoholin käytön kulttuurisen paikan muuttamiseksi on koko ajan tehty ja se, ettei saavutettu muutos vielä poista jatkotyön tarvetta.

Esimerkiksi työvälineitä ja aineistoja alkoholinkäytön puheeksi ottamiseen on nykyään tarjolla eri alojen ammattilaisille kouluterveydenhoitajasta nuorisotyöhön ja poliisiin. Ammattilaisella tulisi vain olla myös aikaa kohdata nuori ja motivoida tätä muutokseen. Vastaavasti nuoren kykyjen ja päätöksenteon kehittymistä on tukenut terveystieto-oppiaineen aseman vahvistaminen, sillä sen kautta annetaan pitkäjänteistä päihdekasvatusta. Näin on toivottavasti myös tulevaisuudessa opetussuunnitelmien uudistuessa.

Merkittävä Kouluterveyskyselystä havaittava muutos on, että noin kymmenen vuotta sitten useampi kuin joka toinen 8.–9.-luokkalainen koki, että oman ikäisen on erittäin tai melko helppoa ostaa alkoholia. Nyt tätä mieltä on enää reilu kolmannes.

Tehokkainta onkin tarttua alkoholin läsnäoloon ja saatavuuteen nuorten arjessa – ei vain kansallisesti, vaan myös paikallisyhteisöissä. Esimerkki paikallistasolla tehdystä onnistuneesta alaikäisten alkoholin saatavuuden vähentämiseen tähtäävästä työstä on Paikallinen alkoholipolitiikka- eli Pakka-toimintamalli.

Pakka-mallissa on keskeistä vastuullisen myynnin ja anniskelun edistäminen moninaisin tavoin paikallisyhteisön toimijoiden yhteistyöllä. Nuorten ja vanhempien mukaan ottaminen puolestaan haastaa kotien, sisarusten ja nuorten vertaisverkostojen käytännöt alkoholin välittämisestä alaikäisille. Useimmiten alkoholi on Kouluterveyskyselyn mukaan hankittu juuri kaverien tai tuntemattoman hakijan kautta tai otettu kotoa. Saatavuuden rajoittamiseen tähtäävä virallinen ja epävirallinen kontrolli sekä kasvatus ja valistus yhdistyvät toimintamallissa.

Esimerkit osoittavat, että toivotun muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan useita naruja, joista vetää. Paljon on jo tehty, mutta paljon voitaisiin vielä tehdä – sulkematta pois alkoholilain tiukennusten tarjoamia keinoja tukea kulttuurista muutosta. Keskeistä on olla hukkaamatta mahdollisuuksia, joita meille tarjotaan alkoholin käytön kulttuurisen paikan horjuttamiseksi. Nuorilla tuo paikka jo horjuu, horjuttakaamme sitä edelleen.

Jaana Markkula
vs. kehittämispäällikkö, Alkoholiohjelma, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lue lisää ›
Perjantai 18.10.2013 Kati Kataja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Rajanvetoa ja määrittelyn haasteita – Mikä on sopivaa ja mikä liikaa?

Yhdeksän kymmenestä aikuisikäisestä suomalaisesta ilmoittaa käyttävänsä alkoholia jossain määrin. Koska alkoholinkäyttö nivoutuu tiiviisti kulttuuriimme, rajan vetäminen sopivan kohtuukäytön ja vanhemmuutta heikentävän ongelmakäytön välillä on haastavaa. Jossain se kuitenkin menee.

Vanhempien alkoholinkäyttö näyttäytyy yhtenä keskeisimmistä ja myös visaisimmista ongelmista lastensuojelussa.  Alkoholinkäyttö saattaa olla selkeää ja selvärajaista, jolloin lapsen terveyden ja kehityksen vaarantuminen on selkeästi tunnistettavissa ja osoitettavissa. Toisaalta alkoholin vanhemmuutta heikentävä ongelmakäyttö voi olla myös hyvin salakavalaa ja huomaamatonta. Miten erottaa alkoholin kohtuukäyttö ongelmakäytöstä ja missä vaiheessa se muotoutuu asiaksi, johon lastensuojelun viranomaiset puuttuvat? Muun muassa tätä käsittelin huostaanoton asiakirjoja käsittelevässä väitöskirjassani.

Ilmeisiä merkkejä, piiloviestejä ja kuolleita kulmia

Kun on kyse akuutista päihtymystilasta, alkoholiongelma ilmenee varsin näkyvänä ja konkreettisena. Selkeimmillään vanhempien ongelmallinen alkoholinkäyttö tulee ulos kodin seinien sisäpuolelta, ja herättää ympäristössä sekä huolta että närkästystä. Humalaiset vanhemmat räyhäävät, riitelevät, konttaavat, oksentavat tai lojuvat sammuneina pihoilla, rappukäytävässä tai kauppakeskuksissa. Asunnosta kantautuva meteli, huuto ja lapsen itku yhdistetään usein yhtä lailla rankkaan juomiseen.

Epäsuoria vihjeitä mahdollisista päihdeongelmista luetaan vanhempien ulkoisesta olemuksesta tai käyttäytymisen muutoksesta. Havainnot verestävistä silmistä, tokkuraisuudesta, takeltelevasta puheesta tai vanhan viinan hajusta ovat esimerkkejä siitä, miten sosiaalityöntekijät arvioivat perheen alkoholinkäyttöä. Havainnoinnin taustalla on kulttuurisesti jaettu ymmärrys siitä, miltä päihdeongelman kanssa kamppaileva ihminen ulkoisesti näyttää. Myös toistuvat tapaamisista myöhästelyt tai niiden unohtelut saattavat viestiä päihdeongelmista. Näin on tilanne myös kun rahat, jotka on myönnetty johonkin aivan muuhun, ovat vaivihkaa huvenneet.

Alkoholiongelma voi toisaalta olla myös näkymätöntä ja vaikeasti tunnistettavaa. On kaappijuoppoutta, kulissien ylläpitoa ja selittelyä, joiden taakse ei nähdä. Alkoholi tuodaan toisinaan asiakirjoissa esiin yhtenä itselääkinnän muotona: ahdistuksen lievittämiseen ja ongelmien unohtamiseen. Tällaiset tilanteet tulevat ilmi vain, jos vanhempi on itse tunnistanut ongelmallisen käyttönsä ja on halukas raportoimaan tästä sosiaalityöntekijälle.

Monta tulkintaa – kenen on ”oikea”?

Tyypillistä asiakirja-aineistossani oli, että vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden käsitykset alkoholinkäytön vakavuudesta olivat ristiriidassa keskenään, mikä tekee tyhjäksi myös kaikki auttamistoimet. Lapsen käsitykset vanhempiensa alkoholinkäytöstä voivat lisäksi poiketa edellisistä tulkinnoista. Asiakirjojen mukaan lapset saattavat pakoilla ikävää perhetilannetta, uskoutuvat jollekin perheen ulkopuoliselle aikuiselle, pelkäävät, häpeävät, valvovat ja vahtivat vanhempiaan, mutta toisaalta he voivat olla myös lojaaleja ja suojella vanhempiaan salaillen, peitellen ja vähätellen ongelmia.

Vanhempien kohtuu- ja ongelmakäytön välistä rajaa etsiessä tulee väistämättä vastattavaksi monimutkainen kysymyskimppu. Miten paljon vanhemman on sopivaa käyttää alkoholia? Entä jos hän juo, mutta tekee sen lapselta piilossa? Entä jos hän juo lasten seurassa, mutta hallitsee juomisen? Entä jos hänen käsityksensä oman juomisensa hallinnasta onkin aivan toinen kuin miltä se lapsen tai jonkin ulkopuolisen silmin näyttää? Kuten asiakirja-aineistostani kävi ilmi, näihin kysymyksiin löytyy useita vastauksia ja erilaisia tulkintoja.

Tästä syystä jokaisen vanhemman olisikin hyvä pohtia omaa alkoholinkäyttöään lasten seurassa ja sen mahdollisia vaikutuksia lapsen hoivaan, turvallisuuden tunteeseen ja lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen, toisin sanoen lapsen terveyden ja kehityksen turvaamiseen.

Lähde: Kataja, Kati: Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa. Raportti 78. Turun yliopisto: Koulutussosiologian tutkimuskeskus, 2012.

Kati Kataja
Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lue lisää ›
Perjantai 11.10.2013 Tarja Heino ja Katariina Warpenius Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lasten osallisuudesta avain perheen alkoholipulmiin?

Lapset reagoivat vanhempiensa alkoholinkäyttöön monin tavoin: vastuunkantajina, vetäytyen, peläten, alistuen, sopeutuen, suuttuen, kapinoiden tai häpeillen. Vanhempien runsaaseen alkoholinkäyttöön liittyy lasten näkökulmasta monia väkeviä tunteita, jotka heijastuvat myös kasvavien lasten myöhemmissä elämäntapavalinnoissa. Osa lapsista omaksuu perheen toimintatavan tai etsiytyy toisenlaiseen alkoholikulttuuriin omaksuen vanhempiensa alkoholinkäytöstä täysin poikkeavan tavan elää.

Vastaavasti vanhempien avuttomuus, keinottomuus ja pelot lisääntyvät teini-ikäisen jälkikasvun lipuessa vieraaseen päihdekulttuuriin, etäälle ja kontaktin ulottumattomiin.

Lastensuojelun puuttumista tarvitaan usein aikuisten päihdeongelmien takia. Noin joka kolmannen lastensuojelun avohuoltoon asiakkaaksi tulevan lapsen vanhempi ja joka toisen huostaan otetun lapsen vanhempi kärsii päihdeongelmista. Tarjottu kuntoutus vastaa huonosti näiden vanhempien motivaatioon. Osalla vanhemmista pahoinvoinnin kehä jatkuu, ja he ehkä pääsevät työkyvyttömyyseläkkeelle lapsen huostaanoton jälkeen, silloin usein mielenterveyssyistä.

Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat haavoittavat lasta ja muodostavat lastensuojelun kannalta ammatillisesti vaativan työkentän. Viime aikoina onkin kehitetty monia tapoja helpottaa ammattilaisten ja perheiden yhteistyötä ja kohdata asiakas kokonaisena ihmisenä, arjessa ja yhteisönsä osana – ei vain järjestelmän viipaloimana oireiden ja ongelmien leimaamana työn kohteena.

Lastensuojelun asiakkaaksi valikoituminen on mutkikas prosessi. Sosiaalihuollon toimintaperiaatteisiin kuuluvat asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja hänen tarpeisiinsa vastaaminen. Nämä periaatteet pätevät erityisen painokkaasti lastensuojelussa ja päihdehuollossa, sillä niiden toimintaa säätelevät erityislait sallivat ja velvoittavat puuttumisen myös yksilöiden oikeuksiin.

Huoltajan valta säädellä lasten osallisuutta on suuri, ja vanhemmilleen lojaalien lasten mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja saada läheinen tai ammattilainen puuttumaan tilanteeseen ovat vähäiset. Perhettä auttavan ammattilaisen tehtävä on kuitenkin aina tarkistaa, millainen on lasten arki käytännössä.

Läheisneuvonpidoilla ja muilla dialogisilla menetelmillä on saatu hyviä tuloksia muun muassa perheen alkoholi- ja päihdehaittojen käsittelyssä. Läheisneuvonpidon taustalla on pyrkimys asiakkaan valtaistamiseen (empowerment). Siinä viranomainen antaa lapselle ja hänen läheisilleen tarvittavia tietoja ja mahdollisuuden osallistua pulmatilanteen ratkaisemiseen. Niin lapset kuin muut läheiset ovat kertoneet, että läheisneuvonpito on auttanut heitä löytämään toimivan tavan järjestää ja vastaanottaa apua arkeen.

Lastensuojelun asiakkaana olleiden nuorten oma viesti on selvä: Lapsi tarvitsee uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Hänelle tärkeitä ihmissuhteita tulee vaalia, yhteistyötä ja luottamusta tulee rakentaa, mutta myös konkreettista apua tulee tarjota aktiivisesti. Lapsen kannalta toimivan ratkaisun etsiminen edellyttää, että kaikki lapsen tilanteeseen liittyvä oleellinen tieto saadaan esiin, sitä on mahdollisuus rauhassa pureskella ja sulatella perheen kesken. Yhdessä laadittu suunnitelma usein toteutuu ajan myötä, sitä uudelleen arvioiden ja täsmentäen. Suunnitelma voi myös muuttua, mutta silloin muutos perustuu yhteiseen seurantaan ja neuvotteluun, jossa suunnitelman toteutumisen esteet paikannetaan ja niitä arvioidaan.

Kaikissa ratkaisuvaihtoehdoissa eheytymisen tie on pitkä. Haitoista ja traumoista toipuminen on vaikeaa, ja luottamuksen rakentaminen ja menetetyn luottamuksen uudelleen rakentaminen vaatii aikaa.

Turmiolan Tommi tai Virtahepo olohuoneessa - alkoholihaittoja perheissä on kuvattu eri aikoina erilaisin keinoin, raittiuskilpakirjoitusten ajoista tutkimus- ja vaikuttavuusnäyttöön. Runsaasti alkoholia kuluttavien vanhempien moralisoiva leimaaminen ei kuitenkaan heidän lapsiaan auta, ja toisaalta tutkimusnäyttöön tukeutuva viranomaiskieli saattaa vieraannuttaa, leimata ja jopa loukata asianomaisia. Tarvitaan avarakatseisia työmenetelmiä.

Alkoholinkäyttöön liittyvät hallintaongelmat perheissä eivät kosketa ainoastaan lastensuojelun kovaa ydintä ja monista sosiaalisista ongelmista kärsiviä perheitä. Kukin vastuullinen aikuinen voi vanhempana ja alkoholikulttuurin välittäjänä puntaroida omaa alkoholinkäyttöään paitsi itsensä, myös läheistensä kannalta.

erikoistutkija Tarja Heino ja tutkija Katariina Warpenius
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lue lisää ›
Perjantai 9.10.2013 Katja Repo Suomen Vanhempainliitto

Koukataan kotien kautta

Vanhemmat tarvitsevat tietoa nuorten suhtautumisesta päihteisiin. Aina ei kuitenkaan tarvita asiantuntijoita herättelemään vanhempia. Ottamalla nuoret mukaan vanhempainiltojen suunnitteluun ja toteutukseen saadaan iltoihin uutta näkökulmaa ja energiaa. Oman lapsen koulukavereiden pitämä alustus päihittää perinteiset kalvosulkeiset mennen tullen ja houkuttelee osallistujia keskustelemaan.

Onnistunut ilta sisältää tarvittavan tiedon lisäksi vanhempien keskinäistä kokemusten vaihtoa ja keskustelua mieltä askarruttavista kasvatuskysymyksistä.

Näin helppoa tai vaikeaa, mutta joka tapauksessa toimii.

Tyypillinen mielikuva vanhempainyhdistysten toiminnasta pyörii tapahtumapäivien ja varainhankinnan ympärillä. Todellisuudessa vanhempainyhdistyksissä tehdään paljon laajempaa työtä kouluympäristön viihtyvyyden ja lasten paremman kasvuympäristön puolesta. Merkityksetöntä ei ole myöskään vanhemmuuden vertaistuki. Sen merkitys vain korostuu, kun lapset ovat murrosiässä ja päihteet alkavat kiinnostaa. Kukapa muu tuen tunteen paremmin tietäisi kuin toinen samassa elämänvaiheessa oleva isä tai äiti.

Koulujen ehkäisevässä työssä on toiminta vanhempainyhdistysten kanssa osoittautunut hedelmälliseksi. Yhdessä järjestetään ehkäisevän työn ammattilaisia puhumaan oppilaille, pidetään tietoiskuja ja vanhempainiltoja, organisoidaan oppilaskuntien kanssa kampanjoita ja kannustetaan yhteisiin sopimuksiin. Opettajan ja vierailevan luennoitsijan suusta kuultu yhteinen viesti vahvistuu, jos sen kuulee kotisohvalla ja ruokapöydän ääressä. Ruokapöytien ääressä käydyissä keskusteluissa pääsevät kaikki perheen jäsenet kertomaan, miten itse kokee esimerkiksi kavereiden tai vanhempien alkoholinkäytön.

Katja Repo
suunnittelija, Suomen Vanhempainliitto

Lue lisää ›
Perjantai 4.10.2013 Aslak Rantakokko Suomen Vanhempainliitto

Osallisuuden edistäminen kotona on tehokasta ehkäisevää päihdetyötä

Tuiki tavallinen näky kodeissa. Aikuiset puuhastelevat työpäivän jälkeen omiaan ja perheen nuorimmaiset koulupäivän jälkeen omiaan. Aikuiset usein telkkarin tai läppärin äärellä – jälkikasvu tableteilla tai älykännyköillään. Näennäisesti yhtenä perheenä, mutta tosiasiallisesti kukin omissa maailmoissaan, omassa bittiavaruudessaan. Onneksi joillakin on takanaan, tai vielä edessä, yhteinen hetki läksyjen tai päivällisen äärellä. Joku on jopa saattanut kysyä toiselta perheenjäseneltä päivän kulusta.

Toivottavasti tämä kuvaus perhe-elämästä 2010-luvun Suomessa on sanallinen karikatyyri.

Katselin televisio-ohjelmaa, jossa äiti kertoi, miten hänen 13-vuotias lapsensa oli alkoholisti hänen tietämättään. Sairaus oli jo niin pitkällä, että lapsi jouduttiin sijoittamaan laitoshoitoon päihdekierteen katkaisemiseksi. Olin ällikällä lyöty. Miten tuo valveutunut äiti ei voinut tietää oman lapsensa tilannetta? Kuinka yleistä tämä on?

Äitiä en syyllistä. Hän oli nykyajan olosuhteiden uhri. Itsekin luulin tietäväni, mitä lapseni tekivät vapaa-ajallaan, vaan täyttä varmuutta minulla ei siitä ole.

Päihderintamalla tapahtuu ennenkuulumattomia asioita. Oletko kuullut ”somejuopottelusta”? Lapsi tai nuori on kotonaan, omassa huoneessaan, omalla läppärillään ja naukkailee siinä ohessa jotain vissyä tanakampaa. Näennäisesti kotona ja siis vanhempiensa valvovan silmän alla. Tai että otetaan perjantaina kunnon kännit hyvissä ajoin ennen kotiin paluuta. Näin ehtii selvitä kohtuukuntoon.

Me vanhemmat ajaudumme helposti syyllistämään kaikkea muuta paitsi itseämme. Entäpä jos olisimme aidosti osallisia lastemme elämässä? Olisimme kiinnostuneita siitä, mitä jälkikasvullemme kuuluu ja miten menee, mikä on päivän tai viikon fiilis.

Meidän vanhempien on päästävä osallisiksi lastemme elämästä. Ja päinvastoin. Vastuu on meillä enemmän elämää nähneillä. Vanhemmuus on elinkautinen savotta, jossa vaikuttavin työ tehdään urakan alkupäässä. Siellä tehtyjä erheitä on vaikeaa korjata myöhemmin.

Syrjäytymisen ja osattomuuden vastakohta on osallisuus. Aito osallisuus luo tunteen siitä, että voin vaikuttaa elämääni, minua kuunnellaan, minusta ollaan kiinnostuneita ja sanoillani on merkitystä. Pienestä pitäen. Osallisuus ei ole sitä, että alakouluikäinen lapsi voi maistella viiniä yhdessä vanhempiensa kanssa. Osallisuus ei ole vastuun siirtämistä aikuiselta lapselle kasvatukseen liittyvissä asioissa.

On eri asia ottaa lapset ulos mukaan, kuin että lähtee lastensa kanssa ulos. Ero on hiuksen hieno, mutta tärkeä.

Aslak Rantakokko
suunnittelija, Suomen Vanhempainliitto, VALOSA-hanke

Lue lisää ›
Seuraavat »